Musiikki-tv aloittaa Kakkosella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yleisradion TV2 yrittää saada takaisin kanavalta kadonneita nuorisokatselijoitaan käynnistämällä ensi maanantaina uuden ohjelman, Musiikki-tv:n. Syyskuun 11. päivästä alkaen kanavalla nähdään musiikkivideoita arki-iltaisin puolenyön molemmin puolin.

Vajaan tunnin mittainen Musiikki-tv käynnistyy ensimmäisen kerran maanantaina kello 23.35. Alustavien tietojen mukaan internet näyttelee ohjelmassa vahvaa osaa, ja myös itse ohjelma nähdään jatkossa mahdollisesti myös verkkoversiona.

Marja Hintikan, Ile Uusivuoren, Tomi Saarisen ja Sonja Kailassaaren vuoroillaan juontamassa ohjelmassa nähtävät musiikkivideot edustavat tarjontaa tuoreista listavideoista vanhoihin tuttuihin klassikkovideoihin ja toiveisiin.