Valkoinen kaupunki

Elokuvat · Stara.fi

Irtiottoja -televisiosarjan yhteen juonilinjaan perustuva Valkoinen kaupunki hämmentää katsojia, sillä suuri osa elokuvan tapahtumista on jo nähty television välityksellä. Kierrätys näkyy myös kuvan laadussa, joka tuo valkokankaalla mieleen lähinnä vanhat rakeiset kotivideot. Kuvaus on tosin toimivaa, kun käsivaralta otetut kuvat tuovat onnistunutta läsnäolon tuntua.

Elokuvan tarina on silkkaa kamppailua vastoinkäymisten kanssa. Taksikuski Vellu (Janne Virtanen) yrittää pitää kiinni lapsistaan avioeron kuohuissa, mutta onnistuu vain takertumaan ongelmien juoksuhiekkaan, joka vie miehen vääjäämättä kohti tuhoa. Miehen maailma murenee pala palalta.

Elokuva alkaa dialogilla, johon on tavoitettu hyvin sincitymäinen tunnelma. Varsinainen tarina junnaa välillä paikoillaan turhan pitkään, vaikka kyse ei olekaan mistään vauhtipätkästä. Ohjaaja Aku Louhimies on kikkaillut turhan paljon symbolisilla kuvilla ja hiljaisuudella, jolloin kriitikot ehkä kuolaavat, mutta tavallinen katsoja ihmettelee. Minirooleissa elokuvassa vilahtavat Mikko Leppilampi tuoreena isänä, Juha Veijonen sekopäisenä naapurina, Fredi eläinkaupan myyjänä ja Janne Virtasen vaimo, eli Fredin tytär, Hanna-Riikka ”Taikapeili” Siitonen prostituoituna.

Elokuvan joissain mainospuheissa on viitattu Scorsesen Taksikuski -klassikkoon, mutta todellisuudessa näillä leffoilla ei tosiaan ole muuta yhteistä kuin ahdistus ja taksikuski.

Ohjaus: Aku Louhimies



Pääosissa: Janne Virtanen, Susanna Anteroinen, Juha Veijonen, Hannele Lauri, Sari Havas, Pertti Sveholm



Ensi-ilta: 17.11.2006



Kesto: 1:31

Pisteet 2/5