James Brown pääsee vihdoinkin hautaan

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Lähes kaksi kuukautta sitten joulupäivänä kuollut soulin supertähti James Brown pääsee vihdoinkin haudan lepoon. Hänen kuusi aikuista lastaan ja elämänkumppaninsa Tomi Rae Hynie ovat saaneet sovittua erimielisyytensä tähden hautapaikasta.

Asianajaja Robert Rosen kertoi eilen uutistoimistoille, että hautapaikka pidetään salaisena tähden lasten toivomuksesta. Hänen mukaansa varsinaiset hautajaiset järjestetään muutaman päivän sisällä. Ensimmäinen siunaustilaisuus järjestettiin jo tammikuun alussa, mutta kiistat viivästyttivät varsinaista hautaamista.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Aluksi James Brownin ruumista säilytettiin hänen kotonaan sinetöidyssä kultaisessa arkussa, mutta ruumis siirrettiin lopulta salaiseen paikkaan odottamaan hautausta. Supertähti pääsee siis viimein hautaan, mutta kiistat tähden perinnöstä jatkuvat yhä oikeudessa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.