Oscar-voittaja Helen Mirren kieltäytyi kauneusleikkauksesta

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Parhaan naispääosan Oscarin sunnuntaina voittanut brittinäyttelijä Helen Mirren ei halua temppuilla ulkonäkönsä kanssa. Ikäisekseen yhä häikäisevän kaunis tähti kieltäytyi nimittäin hänelle tarjotuista ilmaisista kauneusleikkauksesta ja Botox-ruiskeista hieman ennen Oscar-gaalaa.

Hänelle, kuten muillekin Oscar-ehdokkaille, tarjottiin arvokkaiden lahjojen mukana myös esimerkiksi lahjakorttia ilmaiseen kasvojenkohotuksen. Tähti halusi kuitenkin peittää ryppynsä perinteisesti pelkällä meikillä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Olen hyvin turhamainen, mikä teki Elizabethin roolista raskaan. En kuitenkaan pidä niistä veitsistä ja neuloista. Pyrin selviämään pelkällä meikillä, koruilla ja kauniilla leningillä, Mirren perusteli Access Hollywoodille.

61-vuotias Helen Mirren palkittiin parhaana naisnäyttelijänä roolistaan elokuvassa The Queen, joka kertoo elämästä Britannian hovissa. Palkinnon kunniaksi Mirren on nyt kutsuttu tapaamaan roolihahmonsa esikuvaa Kuningatar Elizabeth II:sta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.