Sturm und Drang sai sopimuksen Eurooppaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vaasalaisnuorten muodostama Sturm und Drang -yhtye on kuluvan vuoden kovin rock-tulokas. Yhtye aukoo jo uria myös muualla Euroopassa, vaikka esikoisalbumia ei ole vielä edes julkaistu.

Ensi keskiviikkona odotetun Learning To Rock -debyyttialbuminsa julkaiseva yhtye nähdään jatkossa levyhyllyissä koko Euroopan laajuisen levytyssopimuksen myötä. Yhtye on kiinnitetty maineikkaan GUN Recordsin talliin. Levy-yhtiö edustaa jo nyt myös suomalaisia HIM ja Lovex -yhtyeitä.

Skandinaviassa Sturm und Drangin materiaalin julkaisee Helsinki Music Company. Esikoisalbumi saa julkaisunsa Skandinaviassa 6. päivä kesäkuuta. Yhtyeen kesän kruunaa keikka Sweden Rock -jättifestareilla 7. kesäkuuta. Suomessa Sturmis nähdään kesällä esimerkiksi Tammerfest -tapahtumassa.

Tällä hetkellä yhtyeen keikkakalenteri näyttää tältä:

25.5. Olympiastadion, Helsinki

26.5. Olympiastadion, Helsinki

30.5. Tavastia, Helsinki, Klo 19

30.5. Tavastia, Helsinki, Klo 23

31.5. Club 25, Vaasa

2.6. Fagerö Folkpark, Närpiö

7.6. Sweden Rock Festival, Sölvesborg (SWE)

16.6. Untorock, Utajärvi

22.6. Rockjuhannus, Järvenpää

23.6. Kalajoenjuhannus, Kalajoki

30.6. Metaltown, Göteborg (SWE)

1.7. Tuska Open Air, Helsinki

5.7. Rotuaari Piknik, Oulu

6.7. Rovaniemirock, Rovaniemi

12.7. Tornio Festival, Tornio

13.7. Tammerfest, Tampere

14.7. Kauhajoen Kasino, Kauhajoki

27.7. Stor Sjö Yran, Östersund (SWE)

28.7. Räikkärock, Ylöjärvi

4.8 Kokkola Rockfestival, Kokkola

11.8. Kiteenhovi, Kitee

17.8. Porvoon Tori, Porvoo

25.8. Vrock, Salo

12.9. Hartwall Areena, Helsinki

15.9. Amarillo, Joensuu