Kitaristi Staralle: En tiedä syytä erottamiseeni!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara uutisoi aiemmin tänään erityisesti Keski-Euroopassa hyvin menestyneen Sunrise Avenue -yhtyeen kitaristi Janne Kärkkäisen erottamisesta. Pian uutisen jälkeen Kärkkäinen lähestyi Staraa omalla tiedotteellaan, jossa hän totesi olevansa tietämätön erottamisensa syystä.

Minun matkani ihmemaahan on valitettavasti päättynyt. Syytä miksi näin on käynyt, en valitettavasti itsekään tarkalleen tiedä. Päätös ei ollut minun. Olisin ollut valmis tekemään kaikkeni, ettei näin olisi käynyt.

Tulen muistamaan kaiholla kaikki ne hetket lavalla teidän edessänne, rakkaat ystävät. Niitä ei minulta kukaan voi viedä. Niitä en unohda koskaan. Kiitos.

Janne Kärkkäinen

Sunrise Avenue -yhtyeen levy-yhtiöstä kerrottiin Staralle, että yhtye siirtää lokakuun alkuun kaavailtuja Suomen keikkoja, mutta esiintyy ensi sunnuntaina Ruotsissa promootiokeikalla tuuraavan kitaristin kanssa. Lisäksi seuraava Saksan keikka Mannheimissä 25. elokuuta hoidetaan normaalisti joko uuden tai tuuraavan kitaristin kanssa.