Nyt puhuu erotettu kitaristi!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunrise Avenue -yhtyeestä elokuun puolivälissä erotettu kitaristi Janne Kärkkäinen on nyt vastannut yhtyeen keulahahmo Samu Haberin aikaisempaan kirjoitukseen.

Blogissaan julkaistussa katkeransävyisessä viestissä yhtyeen entinen kitaristi ruotii erottamistaan tiukoin sanakääntein ja kertoo uskovansa, että päätös erottamisesta oli kokonaan Samun, eikä siten koko yhtyeen.

Ei siis ole mitään epäselvyyttä siitä, että Samu todellakin tämän asian yksin päätti. Se, että hän nyt piiloutuu managementin, levy-yhtiön ja muiden bändiläisten taakse, osoittaa hyvin hänen luonteenpiirteitään.

Samu totesi omassa viestissään erottamisen syyksi sen, että yhtyeen jäsenet eivät enää mahtuneet samaan keikkabussiin ja musiikin tekeminen oli mahdotonta tulehtuneen ilmapiirin takia. Yhtyeen jäseniä ajoi tästä syystä myös keikkapaikoille omilla autoillaan.

– Voit pyyhkiä ajatuksesi tunnin ajaksi lavalla ja näyttää iloiselta yleisölle, mutta et voi paeta tunnetta, että jonkin pitää muuttua, Samu kertoi keikkatunnelmistaan.

– Yritimme myös keskustella aiheesta. Kukaan ei ollut oikeassa tai väärässä. Näimme asiat vain niin eri lailla, että emme päässeet koskaan asian ytimeen, laulaja lisäsi.

Kitaristi Janne Kärkkäinen kertoo, ettei ollut ainakaan tietääkseen riidoissa Samun kanssa. Jotain ongelmia hänkin kuitenkin myöntää miesten välillä olleen.

Yleinen totuushan on, että riitelemiseen tarvitaan aina kaksi puolta. Tässä tilanteessa voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa, että en ole ollut Samun kanssa missään riidoissa. En väitä, että en olisi tehnyt mitään väärää tai että en olisi ollut välillä väärässä. Samu ei vaan koskaan ole pystynyt kertomaan mitä konkreettisesti teen hänen mielestään väärin.

Jokainen, joka minut oikeasti tuntee, tietää ettei minusta ihmisenä saa sellaista ongelmaa, jonka tämä kirjoitus kuvailee. Jopa suurin osa porukasta, jotka ovat allekirjoittaneet jutun, tietävät sen. Ei myöskään kannata hämääntyä siitä, että Samulla olisi jonkin asteinen kiinnostus minun vointini puolesta.

Kärkkäinen vetää siis kirjoituksessaan tapahtumiin mukaan myös yhtyeen muut jäsenet ja taustavoimat, jotka eivät kuitenkaan ole lausuneet asiassa mitään virallista.

Tällä tarkoitan koko sitä porukkaa, jotka ovat hiljaisesti hyväksyneet tämän vaikka ovat olleet vahvasti eri mieltä. Olen varma, että puukko selässäni kääntyy joka kerran kun näen kyseisen bändin jatkossa. Se bändi ei ole minulle Sunrise Avenue, vaikka se sitä nimeä käyttäisikin.

Lue koko kirjoitus tästä!