Natalie Imbruglia

Haastattelut · Stara.fi

Natalie Imbruglia on Australian menestyksekkäimpiä naislaulajia. Hänen albumeitaan on myyty maailmanlaajuisesti jo yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Stara tapasi Natalien Lontoossa.

Urallaan hienosti menestynyt laulaja-laulunkirjoittaja on koonnut hittisinglensä uransa ensimmäiselle kokoelmalevylle, joka on nimeltään Glorious: The Singles 97 – 07.

– Levy-yhtiöni edustajat ehdottivat minulle kokoelmalevyn julkaisemista, kun kirjoitin lauluja neljännelle studioalbumilleni. Innostuin ehdotuksesta, koska mietiskelin usein uutta musiikkia luodessani jo peräti kymmenen vuotta kestänyttä laulajanuraani.

– Saavutukseni inspiroivat laulunkirjoitustani. Hittieni kerääminen yhdelle albumille tuntui jo pelkästään ajoituksensa puolesta perustellulta projektilta, Imbruglia muistelee Staralle hotellihuoneensa sohvalla istuskellen.

Glorious: The Singles 97 – 07 -albumille on koottu Natalie Imbruglian kaikki yhdeksän hittisingleä. Hänet muistetaan parhaiten hiteistä Torn, Big Mistake, Smoke ja Shiver. Imbruglia innostui kirjoittamaan levylleen myös viisi uutta kappaletta. Albumin nimikappale Glorious on levyn ensimmäinen tuore singlejulkaisu.

– Kokoelmalevyn vanhat laulut muistuttavat menneisyydestäni. Olen ylpeä jokaisesta laulustani. Toivon vain, että olisin julkaissut kymmenessä vuodessa useampia singlejä ja albumeita. Kokoelman uudet kappaleet antavat esimakua tulevaisuudestani. Seuraava studioalbumini julkaistaan ensi vuoden alussa.

– Valitsin neljännen albumini tuottajaksi Ben Hillierin, koska hänen tuottamansa Blur, Doves ja Elbow -albumit ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Ben on jo osoittautunut itsevarmaksi, rohkeaksi ja hauskaksi ihmiseksi. Tavoitteenamme on kehitellä ajaton popalbumi. Minähän olen poplaulaja, enkä vaihtoehtoartisti, Natalie toteaa.

Puistattavia ajatuksia

Natalie Imbruglia on suhtautunut uransa alusta lähtien kunnianhimoisesti työprojekteihinsa. Hän aloitti näyttelijänuransa vuonna 1991 australialaisessa saippuatelevisiosarjassa Neighbours. Imbruglia julkaisi debyyttisinglensä Torn marraskuussa 1997 ja debyyttistudioalbuminsa Left Of The Middle kuukautta myöhemmin.

Natalie Imbruglia käänsi kuitenkin selkänsä puhtoiselle popmusiikille toisella studioalbumillaan White Lilies Island, joka ilmestyi vuonna 2001. Albumin rock-soundit eivät kuitenkaan miellyttäneet hänen yleisöään, ja levy menestyi kuusi miljoonaa kappaletta myynyttä edeltäjäänsä huomattavasti vaatimattomammin.

Imbruglia palasi faneja paremmin miellyttäviin popsoundeihin keväällä 2005 Shiver-singlellä ja kolmannella studioalbumillaan Counting Down The Days. Albumi nousi jopa Britannian hittilistan ykköseksi.

– Musiikin luominen on minulle spontaani itseni ilmaisemisen muoto. En mietiskele, millaisia lauluja minun pitäisi kirjoittaa tai miltä albumini pitäisi kuulostaa. Musiikkimakuni muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, Natalie Imbruglia kertoo Staralle.

– Kappaleeni kuvastavat luonnollisesti muutoksia. Luon kulloinkin minua itseäni miellyttävää ja onnelliseksi tekevää musiikkia. Minulla on vain yksi laulunkirjoitustani inspiroiva kestosuosikkibändi: U2.

– Onneksi hittilistojen sijoituksilla ja levyjeni myyntiluvuilla ei ole minulle merkitystä. En tuhlaa aikaani niiden mietiskelyyn. Pelkkä ajatuskin puistattaa minua, Imbruglia tuhahtaa.

– Saattaisin toki kiinnostua asiasta, jos kuulisin levytyssopimukseni irtisanomisesta ja laulajantyöni menettämisestä. Ihmettelisin varmastikin, mitä on tapahtunut, hän jatkaa nauraen.

Muistettavat jäljet

Natalie Imbruglia on kulkenut lapsuudestaan lähtien omia polkujaan. Sydneyssa helmikuussa 1975 syntynyt Imbruglia on yksi neljästä italialaisen liikemiehen ja australialaisen opettajaäidin tyttärestä.

Teatterikoulua käynyt Imbruglia esiintyi omasta aloitteestaan jo varhaiskouluiässä televisiomainoksissa. Imbruglia avioitui häntä viisi vuotta nuoremman laulaja-laulunkirjoittaja Daniel Johnsin kanssa uudenvuoden aattona 2003. Daniel on australialaisen rockbändi Silverchairin jäsen.

– Olen ollut lapsuudestani lähtien itsevarma ihminen. Tiedän, mitä haluan tehdä ja miten saavutun haluamani asiat. Tavoitteenani on aina ollut vakavasti otettavan laulajan ura. Poptähteys ei ole koskaan kiinnostanut minua. En itse asiassa edes ymmärrä, mitä sana tarkoittaa. Tähtiä on taivaalla. Minä olen vain laulaja, joka yrittää kirjoittaa lauluja.

– Tavoitteenani on ansaita paikkani musiikkimaailmassa. Luotan lauluihini. Olen ainakin omasta mielestäni kirjoittanut ja julkaissut hyviä kappaleita, joista voin olla ylpeä loppuikäni. Vaikka en ole popmusiikin tärkeimpiä artisteja, olen jo nyt jättänyt muistettavat jälkeni, Natalie toteaa haastattelun lopuksi.

Jouni Leinonen

Lontoo