Humane kiertueelle Saksaan

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Mallina tunnetuksi tullu, ja sittemmin laulajaksi toimenkuvaansa laajentanut Kim Herold suuntaa Humane-yhtyeineen kiertueelle Saksaan joulukuun alussa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nelihenkinen tiimi esiintyy perjantaina 7. joulukuuta Berliinissä Dean & Britta -yhtyeen lämmittelijänä. Seuraavana päivänä yhtye nousee lavalle Mehrzweckhalle Rock Op’n Dörp -tapahtumassa Hartenholmissa ja sunnuntaina on vuorossa vielä keikka Hampurin StageClubilla.

Levy-yhtiön mukaan Humane nähdään ensi vuoden aikana Saksassa uudelleen. Yhtye on julkaissut kaksi albumia, Welcome To This Wonderland ja Dreamcircus. Debyyttialbumi julkaistiin Suomen lisäksi yli
kymmenessä maassa. Uutta materiaalia tulossa 2008.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.