Tom Cruise ja Katie Holmes viettävät ökyjoulun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin superpari Tom Cruise ja Katie Holmes eivät kaida suuriakaan kuluja, kun kyse on perheen joulun vietosta. Esimerkiksi Holmes on käyttänyt pelkästään joululahjoihin noin 70.000 euroa.

Katie hemmotteli ystäviään reilun 200 euron illallisella Beverly Hillsissä ennen suuntaamistaan lahjaostoksille, In Touch kertoi. Lahjottavina olivat ainakin aviomies Tom Cruise ja pariskunnan reilun puolentoista vuoden ikäinen tytär Suri.

Lehden haastatteleman sisäpiiriläisen mukaan 29-vuotias Holmes osti esimerkiksi kultaisen 20.000 euron arvoisen Cartierin kellon, 1.000 euron Pradan lasketteluasun, neljä paria 600 euron käsintehtyjä Barker Black -kenkiä ja 3.500 eurolla vaatteita tyttärelleen.

Taannoin Katie Holmes kävi otattamassa Surin jalasta muotin suunnittelija Christian Louboutinin kenkiä varten. Lapsen kenkien arvo on noin 1.600 euroa. Suunnittelija intoili lehdessä, että Suri on hänen nuorin asiakkaansa tähän mennessä.

Uusimmat