Kelly Osbourne tunnusti: Huijaan dj-keikoillani!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Osbournen julkkisperheen laulajatytär laajensi taannoin toimenkuvaansa myös tiskijukaksi. Nyt hän on kuitenkin myöntänyt huijanneensa keikallaan, sillä todellisuudessa hän ei soittanutkaan itse levyjä.

Keikkansa jälkeen tiskijukan ammattia ja miksaamista helpoksi kuvaillut Kelly Osbourne kertoi käyttäneensä keikallaan salaa valmista nauhoitusta, ja siten vain esittäneensä tiskijukkaa. Kelly totesi myös, ettei moisessa huijaamisessa ole mitään ihmeellistä, koska se on niin yleistä.

– Kun ihmiset tulevat pyytämään minua dj-keikalle klubilleen, otan mukaan vain valmiin miksausnauhan ja esitän soittavani levyjä. Olen siinä todella hyvä, Kelly paljasti BBC Radio 1:n haastattelussa.

– Ettekö tiedä kuinka moni kuuluisa tiskijukka tekee samoin? En edes kerro kuka sen minulle opetti.

Myös Suomessa jotkut tiskijukat ovat turvautuneet samaan taktiikkaan. Takavuosina jopa showtiskijukkien suomenmestari käytti taustanauhaa sekä kilpailussa että sitä seuranneella kiertueella, mikä aiheuttikin runsaasti vastalauseita todellisten dj-ammattilaisten keskuudessa.