Nicole Richie synnytti tytön – nimeksi Harlow Winter Kate Madden

Viihdeuutiset · Stara.fi

Raskaana oleva julkkistähti Nicole Richie ja hänen rokkarimiehensä Joel Madden ovat saaneet tyttölapsen. Nicole kiidätettiin Cedars-Sinain sairaalaan eilen illalla, ja pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi yöllä.

Muutaman päivän etuajassa syntynyt pienokainen saa People-lehden mukaan nimekseen Harlow Winter Kate Madden. Pariskunnan tiedottajan mukaan lapsi on terve ja voi hyvin.

26-vuotias Nicole Richie kertoi raskaudestaan heinäkuussa. Hän totesi raskauden tehneen hänestä aikuisemman ja vastuuntuntoisemman ihmisen. Lapsen isä Joel Madden on Good Charlotte -yhtyeen keulahahmo.

Nicolella oli monellakin tavalla taatusti ikimuistettava raskaus. Hän esimerkiksi istui raskautensa aikana vankilassa rattijuopumuksesta saamaansa tuomiota. Tuomio päättyi kuitenkin ennen aikojaan Richien istuttua vankilassa yhteensä 82 minuuttia. Vapautuminen oli yllätys myös Nicolelle itselleen.

Stara tapasi Nicole Richien pari vuotta sitten Los Angelesissa. Lue haastattelu tästä!

Uusimmat