White Flame kiertueelle Englantiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen rokin kärkikaartiin murtautunut White Flame lähtee helmikuussa Englantiin kiertueelle. Yhtye kutsuttiin mukaan saarivaltion kovimmaksi rockbändiksi suitsutetun Rattlesnake Remedyn lämmittelijäksi.

Englantilaiset vakuuttuivat White Flamen kyvyistä kuunneltuaan tarkasti bändin kiitetyn esikoisalbumin Yesterday’s News. Muistissa oli hyvin myös Kill The Radio -musiikkivideon joutuminen osittaiseen pannaan lontoolaisten lakimiesten toimesta. Rattlesnake Remedyn uusin albumi julkaistiin puolestaan juuri seitsemässä Euroopan maassa ja viime marraskuussa Japanissa. Kolmen esiintymisen sarja alkaa Sussexin yliopistosta Brightonista ja päättyy Creween.

– On upeaa päästä esiintymään maahan, josta ovat lähtöisin sellaiset legendat kuten Cream, Whitesnake ja Queen, White Flamen solisti Vince sanoo innostuneena.

White Flamen vuoden alku on ollut kiireinen uutta musiikkivideota suunnitellessa, jonka kuvaukset ovat myös helmikuussa. Luvassa on elokuvallinen ja avaruudessa liikkuva kokonaisuus, jonka luotsaa Star Wreck -kulttielokuvalla mainetta hankkinut ohjaaja Timo Vuorensola. Uusi musiikkivideo julkaistaan keväällä.

White Flame Englannissa:

19.2. Sussex University, Brighton



21.2. Billie Rox, East Grinstead



22.2. Limelight Club, Crewe