Pornon supertähti Jenna Jameson lopettaa uransa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuin naispuolinen pornotähti Jenna Jameson ilmoitti viikonloppuna Adult Video News -gaalassa jättävänsä aikuisviihteen.

33-vuotias Jameson, oikealta nimeltään Jenna Marie Massoli, on nimetty useasti maailman tunnetuimmaksi pornotähdeksi ja ”pornon kuningattareksi”. Hän aloitti menestyksekkään uransa vuonna 1993, kun hän siirtyi mallinuralta eroottisiin elokuviin. Tähdestä tuli nopeasti myös tavallisessa julkkismaailmassa hyvin tunnettu seurapiirikasvo.

Urallaan Jenna Jameson on voittanut parikymmentä palkintoa ja tunnustusta. Vuonna 2001 hän perusti oman yhtiönsä tuottamaan aikuisviihdettä erityisesti verkossa. Yhtiö tuotti Jamesonille esimerkiksi vuonna 2005 arviolta 30 miljoonan dollarin liikevaihdolla 15 miljoonan tuloksen.