Avril Lavignen keikka vahvistettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara uutisoi jo joulukuun alussa, että kanadalaispoppari Avril Lavigne on tulossa keikalle Suomeen kesäkuussa. Tänään myös konsertin järjestäjä on vahvistanut tiedon konsertista.

Avril Lavigne saapuu siis Suomeen osana 5. maaliskuuta alkavaa Best Damn Tour -maailmankiertuettaan. Toukokuussa Eurooppaan saapuva tähti nousee Helsingin Jäähallin lavalle 30. kesäkuuta.

Turnee on siis osa viime keväänä ilmestyneen The Best Damn Thing -albumin markkinointia. Levyltä on lohkaistu tähän mennessä varsin hyvin menestyneitä singlejä, kuten Girlfriend ja When You’re Gone. Tuorein singlelohkaisu on nimeltään Hot. Marraskuussa pidetyssä MTV Europe Music Awards -gaalassa Avril palkittiin vuoden parhaana naisartistina sekä vuoden koukuttavimmasta kappaleesta Girlfriend.

Avril Lavigne on esiintynyt Suomessa kerran aikaisemmin. Vuonna 2005 hän oli pääesiintyjänä Coca-Cola Soundwave -tapahtumassa.