Britney Spearsin sairaalareissu pitkittyi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme viikonloppuna, että Los Angelesissa sijaitsevassa UCLA -sairaalassa parhaillaan hoidettava poptähti Britney Spears halutaan pitää tarkkailussa pidempään kuin lain sallimat 72 tuntia. Nyt asiasta on saatu oikeuden päätös.

Vielä perjantaina Britney oletti pääsevänsä viikonlopuksi kotiin, mutta toisin kävi. Oikeus on nyt päättänyt, että itselleen ja muille mahdollisesti vaaraksi olevaa Spearsia voidaan pitää kaksi viikkoa hoidettavana vastoin hänen tahtoaan, People -lehti uutisoi.

Päätös sisältää myös kohdan, jonka mukaan Spears voidaan päästää pois jo aiemmin, mikäli hänen katsotaan olevan paremmassa kunnossa. Perjantaina Britneyn isä Jamie Spears sai oikeuden päätöksellä tyttärensä tilapäisen huoltajuuden, eli isä tekee nyt päätökset Britneyn puolesta ja hallitsee tämän omaisuutta.

Uusimmat