Unelmien poikamiehen tyrmännyt: Yök!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Keskiviikkona Nelosella nähtiin ensimmäinen jakso Unelmien poikamies -ohjelman suomalaisesta versiosta. Heti kilpailun alussa nähtiin varsin erikoislaatuinen tilanne, kun 24-vuotias unelmien poikamies Antti Peltonen saikin kilpailijalta yllättäen rukkaset.

Kilpailijana mukana ollut Jasmin Paronen oli saamassa jatkopaikkaa, mutta hän kuitenkin kieltäytyi Peltosen ojentamasta ruususta.

– Jasmin, otatko vastaan tämän ruusun?

– Kiitos, mutta ei kiitos. En mä oo… En mä halua lähteä tähän. Tai haluisin, mutta mun mielestä joku toinen tyttö ansaitsee mun paikan. Kiitos kuitenkin, Jasmin vastasi yllättäen.

Tämän jälkeen neitokainen palasi tyttöjen joukkoon ja Peltosella meni hetki koota itsensä seuraavaa ruusua varten. Paronen purskahti hetkeksi myös itkuun, mutta pysyi päätöksensä takana.

– En halunnut ottaa ruusua vastaan, sillä muut tytöt tarvitsivat sitä enemmän. Olisin vain pilannut muiden mahdollisuudet ottamalla ruusun, Paronen kertoi myöhemmin Ilta-Sanomille.

– Ihan mukavalta tyypiltä Antti vaikuttaa, mutta ei ole yhtään mun tyyppi ulkonäöllisesti. Yök! Isorintaista blondia se sieltä hakee, hän perusteli päätöstään lehdessä.

Aiemmin myös BB-Kadi ja Miss Suomi Noora Hautakangas ovat todenneet julkisesti, ettei Peltonen vastaa heidän kuvaansa unelmien poikamiehestä.