Jessica Alba puhuu lapselleen vain espanjaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Jessica Alba synnyttää ensimmäisen lapsensa myöhemmin tänä vuonna. Nyt supertähti on ilmoittanut puhuvansa lapselleen vain espanjaa, koska ei halua toimia samoin kuin hänen omat vanhempansa.

Latinotähti paljasti, että hänen isänsä puhui hänelle ja hänen veljelleen vain englantia, koska isä halusi heistä malliamerikkalaisia. Jessica onkin pahoillaan, ettei hänelle opetettu lapsesta saakka isovanhempiensa äidinkieltä espanjaa. Tästä syystä Jessica joutui opettelemaan kieltä vuosien ajan.

– Toivon hartaasti, että isäni olisi puhunut minulle ja veljelleni espanjaa, Jessica kertoi Latina-lehden haastattelussa.

Jessica Alba haluaa itsekin nyt parantaa kielitaitoaan, jotta voisi opettaa lapselleen täydellistä espanjaa.

– Toivottavasti onnistun, sillä haluan lasteni puhuvan espanjaa. En edes halua, että he oppivan englantia ensimmäisten kahden-kolmen vuoden aikana, eli ennen tarhaikää. Asumme Yhdysvalloissa, joten he oppivan englannin joka tapauksessa.

Kielipäätös kypsyi näyttelijän mielessä, kun hän ei tullut aiemmin oikein toimeen muiden latinojen kanssa. Espanjankielen heikko taito sai hänet epäilemään jopa omaa latinotaustaansa.