Cher kolmen vuoden keikalle Las Vegasiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin konserttipaikkoihin lukeutuvassa Las Vegasin Caesars Palacessa nähtiin juuri Celine Dionin viiden vuoden keikkaputki. Dion tienasi viime joulukuussa päättyneestä keikkasetistään kymmeniä miljoonia dollareita. Nyt saman keikkapaikan uudeksi tähdeksi on kiinnitetty Cher.

Cher on tehnyt Caesars Palacen kanssa kolmen vuoden sopimuksen, jonka aikana hän esiintyy peräti 200 kertaa, uutistoimisto AP kertoi. Näin ollen Cher jatkaa viihdemaailman supertähtien ykköskeikkapaikalla, jossa ovat Celine Dionin lisäksi esiintyneet aiemmin vuosien ajan myös Elton John ja Bette Midler.

– Aloitin urani Las Vegasista, joten ympyrä on sulkeutumassa. Olen täällä jälleen ja haluan antaa faneilleni parhaan mahdollisen kokemuksen. Luulen kaikkien tietävän, että tästä tulee jotain isoa, Cher kertoi uutistoimiston mukaan.

Cher on myynyt urallaan yli satamiljoonaa levyä ja hänet on palkittu myös Oscar-, Emmy- ja Grammy-palkinnoilla. Las Vegasin kolmen vuoden keikkamaratoni alkaa 6. toukokuuta.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat