R.E.M. syyskuussa Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen vaihtoehtorockin hittinimi R.E.M. saapuu konsertoimaan Helsingin Finnair Stadiumilla 9. syyskuuta.

Yhtye julkaisee huhtikuun alussa uuden Accelerate -albuminsa, ja suuntaa samalla kiertueelle Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Kyseessä on R.E.M.:in ensimmäinen studioalbumi neljään vuoteen ja samalla yhtyeen 14. täyspitkä.

Levyltä lohkaistaan pian single Supernatural Superserious. Albumi äänitettiin Dublinissa, Vancouverissa ja Ateenassa Grammy-palkitun tuottajan Jacknife Leen johdolla.

Trion muodostavat melankolisen ja kulmikkaan äänen omaava solisti Michael Stipe, kitaristi Peter Buck ja basisti Mike Mills. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat Losing My Religion, Man On The Moon, Daysleeper ja Everybody Hurts. R.E.M. on esiintynyt Suomessa kahdesti aikaisemmin: Provinssirockissa vuonna 1989 ja loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla vuonna 2005.