Juno-elokuvan päätähti kauhujännäriin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi viime vuoden Oscar-suosikeista on Juno-elokuva, jonka pääosassa nähdään näyttelijä Ellen Page. Teiniraskautta elokuvassa näyttelevä Page on ehdolla parhaan naispääosan sarjassa, joten menestyksen myötä hän on saanut myös runsaasti uusia työtarjouksia.

Nyt Ellen Page on kiinnitetty Peacock-nimiseen kauhujännäriin. Elokuva kertoo miehestä, jolla on jakautunut persoonallisuus ja yrittää saada pikkukaupungin asukkaat uskomaan, että hänen kaksi persoonallisuuttaan ovat keskenään naimisissa.

Miespääosassa nähdään Cillian Murphy. Ellen Page nähdään elokuvassa nuorena äitinä, joka ihastuu molempiin miehen persoonallisuuksiin. Elokuvan takana on sama tuotantoyhtiö kuin Junolla. Lisäksi Page neuvottelee kahdesta muusta elokuvasta saman yhtiön kanssa. Hänet tullaan mitä ilmeisimmin näkemään Ram Raimin Drag Me To Hell ja Drew Barrymoren Whip It -elokuvissa.