Playboyn puputytöt tahkoavat miljoonatappioita

Viihdeuutiset · Stara.fi

Talouden näkymät ovat viime kuukausina synkistyneet Yhdysvaltojen subprime-kriisin seurauksena, ja Yhdysvaltojen maan talous on ajautumassa kohti taantumaa.

Viihdemaailma heijastaa nopeasti talouden tilaa, sillä kulutusta vähennetään ensimmäiseksi niin sanotuista mukavuustuotteista. Musiikin ja elokuvien ohella taantumasta kärsivät myös aikakauslehdet, ja nyt maailman tunnetuin aikuisviihteeseen keskittynyt konserni Playboy Entertainment on ilmoittanut vajonneensa tappiolle, Kauppalehti uutisoi.

Pörssilistattu mediayhtiö teki loka-joulukuussa 1,1 miljoonan dollarin tappiot, kun edellinen vuosi tuotti voittoa 3,7 miljoonaa. Kuluvalle vuodelle Playboy ennustaa yhä suurenevia tappioita. Liikevaihtoa puputytöt toivat Hugh Hefnerin luotsaamalle yhtiölle 85,9 miljoonaa dollaria. Jatkossa yhtiö aikoo laajentaa mobiili- ja internet-tarjontaansa.