Hiphop-tähden 4-vuotias tytär ammuttiin kotonaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaisen hiphop-tähti Juvenilen nelivuotias tytär on saanut surmansa välikohtauksessa, jossa 17-vuotias poika ampui poliisina toimineen äitinsä ja siskoaan. Toinen lapsista oli Juvenilen tytär Jelani.

Ampuja Anthony Tyrone Terrell Jr. on saatu kiinni ja hänelle luettiin perjantaina syytteet kolmesta murhasta. Teko tapahtui torstaina päivänä perheen kotona Lawrencevillessä, Yhdysvalloissa, poliisi kertoi Yahoo Newsin mukaan. Ammuttu äiti oli 39-vuotias poliisi Joy Deleston. Toinen tytöistä oli hänen 11-vuotias tyttärensä Micaiah. Murhien motiivi on yhä pimennossa.

Koska surmaaja on vasta 17-vuotias, ei hänelle voida osavaltion lain mukaan vaatia kuolemantuomiota. Asian oikeuskäsittely alkaa ensi viikolla. Terrell jäi kiinni palatessaan rikospaikalle.

Deleston ja hiphop-tähti Juvenile, oikealta nimeltän Terius Gray, kiistelivät vuonna 2004 oikeudessa tyttären isyydestä. Lopulta vuonna 2006 molemmat osapuolet totesivat, että Gray oli lapsen isä. Sittemmin artisti on pidätetty useaan otteeseen hänen jätettyään elatusmaksut maksamatta.