America Ferrera liian laiha Ruma Bettyksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin suositun Ruma Betty -televisiosarjan päätähti America Ferrera on varoittanut menestyssarjan tuottajia siitä, että he voivat joutua vaihtamaan hänet toiseen näyttelijään, koska hän joutuu pudottamaan huomattavasti painoaan uutta elokuvarooliaan varten.

24-vuotias America Ferrera esittää seuraavassa elokuvassaan juoksijaa, joten hän pudottaa parhaillaan painoaan roolia varten. Hän kertoi muutoksen jo näkyvän, sillä hän alkoi kuntoilun jo taannoisen Hollywoodin käsikirjoittajien lakon aikana, Daily News uutisoi.

– Kasvoni näyttävät erilaiselta ja vartaloni tuntuu erilaiselta. Minusta todellakin tuntuu, että kasvan.

Tuottajille annettu varoitus lienee kuitenkin turha, sillä Ferrera uskoo itsekin, ettei laihdutus vaikuta hänen roolisuoritukseensa Ruma Betty -sarjassa. Joka tapauksessa muutos ”rumasta” juoksijaksi on merkittävä.

– Siinä roolissa tarvitaan täysin erilaista fysiikkaa. Roolihahmoni on juoksija, joka on erikoisessa mielentilassa, joten rooli vaatii minulta myös henkisiä muutoksia. Ruman Bettyn tuottajat arvostavat kykyäni muokata vartaloani.