Idol-tuomari Simon Cowell harkitsi itsemurhaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

American Idol -ohjelman julkkistuomarina tähdeksi noussut tuottaja Simon Cowell on paljastanut harkinneensa nuorena itsemurhaa. Musiikkimoguli kertoi, että hän vihasi koulua eikä voinut sietää elämäänsä.

– Olin aina ikävystynyt. En pitänyt säännöistä enkä kurista. Aina kun joku kertoi minulle, että nämä olisivat elämäni parhaita päiviä, harkitsin hyppäämistä sillalta, Simon Cowell kertoi Parade-lehden haastattelussa.

– Päätin, että jos elämäni olisi vielä mennyt yhtään huonompaan suuntaa, olisin mennyttä. Vihasin koulua ja vihasin elämääni.

Itseoppinut televisio- ja musiikkituottaja tunnetaan nykyisin kärjekkäistä kommenteistaan, jotka saavat kilpailijat toisensa jälkeen itkun partaalle. Cowell perusteleekin nykyistä olemustaan sillä, ettei häntä ollut kukaan auttamassa uransa alkuvaiheessa.

– Minä opin kaikkein parhaiten, kun ihmiset antoivat minulle kritiikkiä ja kun he valehtelivat minulle, että se mitä tein oli oikein.

Nykyisin Cowellin omaisuus on reilusti yli sata miljoonaa dollaria, joten kokemukset eivät ole menneet aivan hukkaan. Simon tekee miljoonia American Idol -ohjelman ja levybisneksen lisäksi myös omalla X-Factor -ohjelmallaan.