Sienna Miller inhoaa alastonkohtauksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittinäyttelijä Sienna Miller on kertonut inhoavansa alastonkohtauksia. Taannoin hän joutui paparazzin kuvaamaksi tehdessään ulkosalla alastonkohtausta elokuvaan Hippie Hippie Shake. Kuvat julkaissut News Of The World tuomittiin oikeudessa maksamaan korvauksia tähdelle.

Millerin mielipiteen syynä on kuitenkin julkisuuden sijaan se, ettei hän voi sietää ajatusta, että hänen isänsä näkisi hänet alastomana valkokankaalla. Sienna onkin joutunut pyytämään isäänsä sulkemaan silmänsä tyttärensä alastonkohtausten ajaksi.

– Minua nolostuttaa, erityisesti jos isäni on katsomassa. Alastonkohtaukseni nolostuttavat minua jopa silloin, kun katson niitä yksin. Joskus niitä pitää kuitenkin tehdä, Sienna Miller kertoi The Sun -lehden mukaan.

Nolostumisesta huolimatta Sienna haluaa tehdä alastonkohtauksensa uskottavasti, ja taannoin hän ei suostunut esimerkiksi pitämään rintaliivejä kohtauksen aikana. Hänen mukaansa ihmiset eivät harrasta sängyssä seksiä rintaliivit yllään.