Scarlett Johansson diivaili itsensä ensi-illasta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu Hollywood-tähti Scarlett Johansson on tuottanut pettymyksen niin elokuvastudiolle kuin häntä odottaneille faneille, sillä neitokainen ei saapunut lainkaan Cannesin elokuvajuhlille oman elokuvansa ensi-iltaan.

Kyse on Woody Allenin ohjaamasta Vicky Cristina -elokuvasta, jonka viime lauantaina järjestettyihin ensi-iltajuhliin Scarlettin oli määrä saapua. Hän jäi kuitenkin kotiinsa Yhdysvaltoihin, koska Warner Bros. -elokuvayhtiön Ranskan toimisto ei suostunut täyttämään hänen vaatimuksiaan.

Daily Mail -lehden mukaan Scarlett Johansson vaati saada käyttöönsä muiden muassa henkilökohtaisen meikkaajan, jonka hinta olisi ollut noin 6.000 euroa päivältä. Lisäksi hän ei suostunut asumaan muiden elokuvatähtien kanssa luksushotellissa Cannesin keskustassa, vaan halusi yöpyä 50 kilometrin päässä olevassa hotellissa. Erikoisvaatimuksiin ei suostuttu, joten supertähti jäi kotiin.

Johanssonin kanssa elokuvassa näyttelevä Penelope Cruz ja muut elokuvan tähdet saapuivat Cannesin punaiselle matolle normaalisti, mutta myös miespääosassa nähtävä Oscar-voittaja Javier Bardem missasi ensi-illan. Hän tosin perhesyiden takia.