Britney Spears suunnittelee jättimäistä paluukeikkaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Paluunsa musiikkimarkkinoille vuosien tauon jälkeen jo edellisellä Blackout-albumillaan tehnyt Britney Spears on henkilökohtaisista syistä joutunut pitämään uudelleen hieman taukoa keikkailusta ja levyttämisestä.

Nyt tähti on kuitenkin jälleen palannut studioon työstämään uutta levyään, ja samalla suunnitelmissa on myös massiivinen paluukeikka. Konsertin on alustavien suunnitelmien mukaan määrä tapahtua Las Vegasissa.

Britneyn raportoitiin äskettäin illastaneen asian tiimoilta  Palms Hotel & Casinon omistajan George Maloofin kanssa. Lehtitietojen mukaan poppari parantaisi keikalla huomattavasti taloudellista tilannettaan, sillä hänen kerrotaan nettoavan siitä noin 7 miljoonaa euroa.

– Hän haluaa tehdä näyttävän paluun Las Vegasissa. Hän haluaa esityksen olevan täynnä energiaa ja upeita vaatteita, lähde kertoi Daily Star -lehden mukaan.

Britney Spears työstää parhaillaan seuraavaa albumiaan Los Angelesissa yhdessä tuottaja J.R. Rotemin kanssa.