Metallican uusi levy Guitar Hero -peliin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman menestyksekkäimpien rockyhtyeiden kärkikaartiin lukeutuva Metallica tunnetaan myös yhtyeenä, joka pyrki aiemmin vastustamaan viimeiseen saakka digitaalista vallankumousta. Sittemmin yhtye on taipunut dollarinippujen edessä myös pelimaailman alttarille.

Yhtyeen linja on muuttunut täysin, sillä se myöntyi taannoin musiikkinsa myymiseen digitaalisessa muodossa, ja nyt yhtyeen tulevaa musiikkia voi ostaa jopa konsolipeliin. Yhtyeen seuraavan Death Magnetic -albumin kaikki kappaleet tulevat ladattavaksi Guitar Hero -peliin ja sen jatko-osaan Guitar Hero World Touriin. Yhtye kertoi asiasta verkkosivustollaan.

Viime kuusta saakka huhuttu yhteistyösopimus vahvistettiin samalla myös parhaillaan käynnissä olevilla E3-messuilla Los Angelesissa. Metallica suuntaa siis konsolipelimaailmaan muiden muassa Aerosmithin ja Coldplayn jalanjäljillä. Pelin julkaisuajankohtaa ei vielä kerrottu.

Metallican levyjä on myyty jo noin 100 miljoonaa kappaletta. Yhtyeen kymmenen albumia nousivat toukokuussa yhtäaikaisesti Suomen viralliselle albumilistalle. Yhtye työstää parhaillaan Rick Rubinin johdolla uutta levyään.