Tom Cruise: Top Gun 2 huhut roskaa!

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Hollywood-tähti Tom Cruise teki aikanaan kansainvälisen läpimurron Top Gun -menestyselokuvan tähtenä. Viime aikoina on huhuttu, että lentoaiheinen elokuva olisi saamassa jatkoa ja että sen pääosassa Pete ”Maverick” Mitchellin roolissa nähtäisiin ykkösosaakin tähdittänyt Cruise.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt Tomppa on kuitenkin kiistänyt huhut perättöminä ja kiistänyt minkäänlaisen sopimuksen olemassaolon, Access Hollywood uutisoi. Vuonna 1986 julkaistusta ensimmäisestä Top Gun -elokuvasta on nyt kulunut 22 vuotta, joten jatko-osa voisi olla ajankohtainen, sillä monet muutkin kasari- ja ysärihitit ovat saaneet jatkoa.

Elokuvamaailman klassikoiden joukkoon kuuluva Tony Scottin ohjaama ja Jerry Bruckheimerin tuottama Top Gun tuotti elokuvateattereissa 350 miljoonaa dollaria, joka oli vielä 1980-luvulla tähtitieteellisen suuri rahasumma. Myöhemmin se on rikkonut vielä vuokravideoiden tuottoennätyksiä. Lisäksi elokuvan soundtrack on kaikkien aikojen myydyimpiä elokuvan soundtrack-levyjä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.