Angelina Jolie valmis taas adoptoimaan

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Viime kuussa kaksoset synnyttänyt näyttelijä Angelina Jolie on jälleen valmis kasvattamaan perhettään uudella adoptiolapsella. Tähden kerrotaan olleen niin liikuttunut maanjäristyksen runteleman Kiinan orpolasten kohtalosta, että on ilmoittanut halukkuutensa adoptoida toukokuisen  maanjäristyksen vuoksi orvoksi jääneen lapsen, brittiläinen Star-lehti uutisoi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Jolien on kerrottu olleen yhteydessä Kiinassa oleviin avustustyöntekijöihin ja nähneen kuvia orvoiksi jääneistä lapsista. Näyttelijä on ilmoittanut voivansa adoptoida yhden lapsen tai peräti kaksi, jos lapset ovat sisaruksia keskenään.

33-vuotiaan Jolien ja hänen miehensä Brad Pittin perheeseen kuuluu tällä hetkellä yhteensä kuusi lasta. Heistä kolme on Jolien ja Pittin biologisia lapsia ja kolme on adoptoitu eri puolilta maapalloa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.