Juhani Merimaa kertoo Ruisrockin esiintyjävalinnoista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluneen kesän festivaaliuutisoinnin yllätyksiin on kuulunut esimerkiksi hiphop-musiikin mukaan ottaminen perinteisille rockfestivaaleille. Musiikkilinjan laajennus otettiin vastaan hyvin nihkeästi meillä ja maailmalla, kun kotimaassa RMJ ja Britanniassa Glastonburyn festivaali tekivät päätöksen ottaa Jay-Z mukaan artistikattaukseen.

Stara tapasi Ruisrockin tiimellyksessä tapahtuman promoottori Juhani Merimaan, joka kertoi olevansa tarkkana bändikiinnitystensä kanssa pitäen tarjonnan kuitenkin monipuolisena.

– Kyllä me ollaan tietysti pidetty se esiintyjärepertuaari mahdollisimman monipuolisena ja mahdollisimman paljon kiinnostavia nimiä genrestä riippumatta, eli ei pelkän yhden genren bändejä, Merimaa kertoi Staralle.

– Luonnollisesti sitten millä hetkellä mikin bändi on sitten ajankohtainen ja suosittu ja mikä on ennen kaikkea saatavilla, niin sitä on aina vaikea sanoa etukäteen. Me ollaan ensisijaisesti rockfestivaali ja tämä nyt lähtee rockmusiikista. Luonnollisesti sitten mitä muita genrejä tulee niin katsotaan sitten miten hyvin ne sopivat tähän kokonaisuuteen.

Kesäfestivaaleilla säätila vaikuttaa merkittävästi juhlatunnelmaan ja muiden muassa anniskelualueiden suosioon. Myös Juhani Merimaa seuraa tarkkaan ennustuksia ennen festivaalia.

– Sääennusteet ovat festivaalijärjestäjille yksi keskeinen indikaattori. Eihän vesisateessa nyt mikään festivaali tunnu kivalta. Vaikka kaikki toivoisivat, että Suomen kesä olisi pitkä ja kuuma, niin valitettavasti se ei ole aina näin, Merimaa toteaa.

Katso Juhani Merimaan haastattelu videona Stara NettiTV:stä tästä!