Lordin levyn nimeksi tulee Deadache

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lordin neljäs studioalbumi Deadache julkaistaan Suomessa 29. päivänä lokakuuta 2008 ja kansainvälisesti samalla viikolla. Kaikki yhtyeen jäsenet ovat osallistuneet Nino Laurenteen tuottama levyn uuden levyn sävellystyöhön. Hirviöbändi Lordi uusiutuu myös ulkonäöllisesti Deadache-levyn myötä,  kuten aikaisemmillakin levyillä on ollut tapana.

– Kauhutematiikkaa esiintyy aikaisempaa enemmän kaikilla tasoilla, mutta erityisesti sanoitukset ovat rankempia kauhutarinoita  kuin ennen, kertoo yhtyeen solisti ja keulakuva Mr. Lordi, Tomi Putaansuu.

Yhtyeen kosketinsoittaja Awa puolestaan lupaa hieman erilaista Lordia tutun soundin lisäksi.

– Musiikki on kitaravetoista rokkia, kuten rockbändillä kuuluukin olla. Levyltä löytyy aitoja kasarisoundeja, hammond-tyyppistä urkurointia sekä hitunen Rob Zombie -tyyppistä soittoa. Levyn kappaleisiin ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet myös viime vuosien kiertäminen maailmalla sekä erilaiset kokemukset ja ihmiset.

Levyn ensimmäinen single Bite It Like A Bulldog jaetaan radioihin tällä viikolla. Kappaleen, jossa on voimakas bassolinja, on kirjoittanut Mr. Lordin kanssa yhtyeen basisti Ox.  Single julkaistaan kaupallisesti 3. päivänä syyskuuta.

Lordin edellistä studioalbumia, The Arockalypse, on myyty kansainvälisesti 350.000 kappaletta. Levyä on myyty Suomen triplaplatinamyynnin lisäksi kultalevyyn oikeuttava määrä Saksassa ja Ruotsissa. Kappale Hard Rock Hallelujah on myös myynyt kultasingleen oikeuttavan 150.000 kappaleen määrän Saksassa. Uusi levy Deadache tullaan julkaisemaan samanaikaisesti kaikkiaan yli 30 maassa, Euroopan lisäksi muiden muassa Yhdysvalloissa ja Japanissa.