Avril Lavigne ei olekaan liian kuuma pakkaus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikolla uutisoitiin, kuinka Malesian islamistinen puolue halusi kieltää poppari Avril Lavignen esiintymisen pääkaupungissaan Kuala Lumpurissa. Lavignea pidettiin liian seksikkäänä ja huonona esimerkkinä muslimienemmistöisen maan nuorille.

Nyt Malesian hallitus on kuitenkin päättänyt, että Lavigne saa sittenkin konsertoida maan pääkaupungissa. Tähden konsertin siveellisyyttä tullaan kuitenkin tarkkailemaan hallitustasolta, E! Online -julkaisu uutisoi.

– He eivät aina halua länsimaisia artisteja maahansa. Kunnioitan sitä, mutta samalla siellä on ihmisiä, jotka kuuntelevat musiikkia ja haluavat nähdä idolinsa. Kaikki on kuitenkin hyvin: hallitus on hyväksynyt minut, ja aion pistää pystyyn shown ja pitää hauskaa, Lavigne kommentoi tapausta.

Useat muutkin länsimaiset naisartistit ovat kohdanneet vaikeuksia konsertoidessaan Malesiassa. Muslimienemmistöisen maan hallitus on antanut esiintyjille pukeutumismääräyksiä sekä esiintymissääntöjä. Artisteja on kielletty muun muassa hyppimästä, huutamasta, halailemasta sekä suutelemasta lavalla. Lisäksi heidän vartaloidensa tulee olla peitettynä kaulan alapuolelta varpaisiin.