Sunrise Avenue etsii kosketinsoittajaa – Popgasm työn alla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen menestysyhtye Sunrise Avenue työstää parhaillaan seuraavaa Popgasm-nimistä albumiaan studiossa. Levy tullaan julkaisemaan alustavien arvioiden mukaan ensi vuoden maaliskuussa.

Yhtyeen kesä kului tiiviisti Euroopan keikkalavoilla ja seuraavaksi ryhmä valloittaa Japanin. Sunrise Avenue julkaisee nimittäin On The Way To Wonderland -esikoislevynsä nousevan auringon maassa vasta tämän vuoden marraskuussa. Kyseessä on tosin hieman tuunattu versio, jossa on mukana uusi kappale Fail Again ja muutama remix-versio.

Uuden albumin julkaisun myötä myös yhtyeen kokoonpanossa tapahtuu kaksi muutosta. Sunrise Avenuen keikoilla jo vuoden soittanut kitaristi Riku Rajamaa on nyt yhtyeen virallinen jäsen. Riku on otettu fanien ja sisäpiirin keskuudessa loistavasti vastaan. Toinen muutos on kosketinsoittajana ja yhtyeen tuottajana toimineen Jukka Backlundin jättäytyminen yhtyeen riveistä. Jukka Backlund keskittyy uuden Popgasm -albumin tuottamiseen.

– Olo on tosi haikea, mutta tästä ollaan puhuttu täydessä sovussa jo vuosi ja on hienoa että Jukka jaksoi musiikin tuottamisen keskellä hoitaa loppuun kaikki ensimmäisen albumin keikat, vaikka välillä kaiken sovittaminen kalentereihin on ollut tosi rankkaa, yhtyeen keulahahmo Samu Haber kertoo.

– Musiikin tuottaminen on Jukan suurin intohimo ja on hienoa että Jukka osaa luopua niin suurista kokemuksista yleisöjen edessä tehdäkseen sitä mikä on kuitenkin kaikkein lähinnä sydäntä. Varmasti moni yleisössäkin jää kaipaamaan Jukan lavahyörintää, niin mekin koko bändi ja taustajoukot.

– Olihan tuo aikamoinen kokemus. Samu sai vanhana lomaosakemyyjänä tavallaan vähän vahingossa houkuteltua mut bändiin kun ensimmäistä levyä alettiin puskea markkinoille ja kyllä touhu Sunkkarien kanssa on ollut valtaosin mielettömän hauskaa. On kuitenkin myös Sunrise Avenuen kannalta tärkeää, että saan musiikin tuottamiseen aikaa ja rauhan bändin muilta kiireiltä, Jukka Backlund kertaa kokemuksiaan yhtyeessä.

Sunrise Avenue etsii nyt siis keikkakokoonpanoonsa uutta kosketinsoittajaa. Asiasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä yhtyeen Suomen levy-yhtiöön tai uuden albumin tuotantotiimiin syksyn 2008 aikana.