Joukon johtaja häädettiin Big Brotherista

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -kilpailun häätöäänestyksessä olivat tällä viikolla Cheryll, Johan, Tero ja Andreas. Sunnuntain suorassa lähetyksessä BB-talosta passitettiin kotiin BB-Andreas. Hänen asemansa talossa oli selvä.

– Kaikille se on ihan selvää, että Andreas johtaa, Andreas päättää ja Andreas sanoo viimeisen sanan, BB-Kassu kommentoi Andreaksen asemaa talossa.

– Nyt sen näki, että suurin auktoriteetti talossa poistui, Cheryll totesi Andreaksen lähdön jälkeen.

Kulunut viikko oli BB-talossa harvinaisen tapahtumarikas. Erityisesti loppuviikon aikana nähtiin monia yllätyskäänteitä. Ensin torstai-iltana taloon asteli kesken juhlien kaksi uutta asukasta, BB-Anna ja BB-Kassu. Juhlien tiimellyksessä Niko sai raivokohtauksen ja poistettiin seuraavana päivänä talosta väkivaltaisen käytöksen takia.

Viikon aikana talossa on voimistunut yllättävän yleinen luovutustunnelma, kun monet asukkaat ovat harkinneet leikin jättämistä kesken vapaaehtoisesti. Erityisesti Johan ja Tero ovat suunnitelleet talosta poistumista, mutta myös muiden muassa Cheryll ja Andreas ovat miettineet asiaa.