Johanin pöytätavat jäivät Afrikkaan?

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa koettiin eilen yllättävää ärtymystä ruokapöydässä. Erityisesti Cheryll ja Anna ihmettelivät nimittäin Afrikassa käväisseen Johanin alkukantaisia ruokailutapoja.

BB-Johan pisteli riisiruokaa poskeensa sormin muiden asukkaiden käyttäessä sivistyneesti ruokailuvälineitä. Lisäksi Johan imeskeli ja nuoli alituiseen sormiaan ja maiskutteli niitä kovaan ääneen.

– Todella hyvää syödä näinkin. Ei tule hotkittua, Johan perusteli pöytätapojaan.

Kaikki eivät kuitenkaan moista selitystä nielleet, ja BB-Anna kertoi suoraan mielipiteensä asiasta.

– Eläimet syövät noin, Anna totesi.

Myös BB-Cheryll oli silminnähden ärtynyt moisesta, mutta hän tyytyi toteamaan, että kukin saa syödä kuinka itse haluaa. Niinpä Johan jatkoi valitsemallaan tavalla muiden ihmetellessä vieressä.