Duffy hengenvaarassa – hiukset syttyivät tuleen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amy Winehousen manttelinperijätär Duffy on ollut kovassa nosteessa viimeisen vuoden ajan. Levyjen ja sinkkujen julkaisun ohelle neitokainen on ehtinyt myös keikkailla runsaasti. Aina hommat eivät kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan.

Viime viikolla Duffy oli Coldplayn lämmittelijänä yhtyeen keikalla Ohiossa, Yhdysvalloissa, kun takahuoneessa sattui uhkaava onnettomuus. Popparin hiukset syttyivät nimittäin tuleen pukuhuoneessa olleesta kynttilästä.

– Olin pukuhuoneessa, jossa kuuntelin musiikkia kynttilänvalossa. Keikkapaikka oli suuri stadion, jonka pukuhuoneet olivat tylsiä. Siellä ei olisi voinut viettää kolmea tuntia, joten tein hiukan muutoksia. Sammutin valot ja sytytin kynttilöitä, Duffy kertoi The Sun -lehden mukaan.

– Kynttilä alkoi sulaa, jolloin yritin sammuttaa sitä puhaltamalla. Luulin sen sammuneen, kunnes yhtäkkiä koko toinen puoli hiuksistani oli tulessa. Se oli painajaista. Voin rehellisesti sanoa nähneeni elämäni vilistävän silmieni editse.

Hengenvaarallinen tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti, sillä tähden vaatteet eivät ehtineet syttyä. Tilanne oli kuitenkin Duffyn mielestä erityisen nolo siksi, että Coldplay-yhtyeen keulahahmo Chris Martin oli juuri tulossa tapaamaan häntä ensimmäistä kertaa.