Axl Rose kiittää Kimi Räikköstä Guns’n’Roses -levyn kannessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Menestyksekäs rockyhtye Guns’n’Roses -yhtye julkaisee 24. marraskuuta viimein kovasti odotetun albuminsa Chinese Democracy, jota on työstetty huimat 15 vuotta. Yhtyeen Iisakin kirkolla on ilmeisesti mukana myös mielenkiintoinen yhtymäkohta Suomeen.

Kauan odotetun albumin kansilehdessä on tuttuun tapaan mukaan myös yhtyeen jäsenten kiitoksia. Staran saamien vielä epävirallisten tietojen mukaan yhtyeen keulahahmo Axl Rose kiittäisi levyllään ilmeisesti myös suomalaista F1-kuljettajaa Kimi Räikköstä. Kimi ja Axl tapasivat taannoin F1-kisan varikolla, jossa Kimi poseerasi innokkaasti rocktähden kanssa.

Tämän albumin kansilehtiin pääseminen on jo hieno asia sinänsä, mutta vielä erityisemmäksi sen tekee seura, jossa Räikköstä kiitetään. Hänen edellään Axl Rose nimittäin kiittää Metallica-yhtyettä ja sen keulahahmoa Lars Ulrichia. Räikkösen ja Ulrichin liepeillä osansa saavat myös muiden muassa Kid Rock, Sebastian Bach ja elokuvantekijä Jonathan Rach.

Uusimmat