Poikamies-Antti kiistää Hennan pornovideon

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa lennokkaita kertomuksia viime päivinä viljellyt BB-Henna kertoi pari päivää sitten harrastaneensa viime kesänä kahden miehen kanssa ryhmäseksiä. Hänen mukaansa kyseiset tapahtumat myös videoitiin kännykkäkameralla.

Henna kertoi, että mukana oli myös ”erittäin kuuluisa julkisuuden henkilö”. Lisävihjeiden perusteella asukkaat päättelivät, että mies olisi ollut Unelmien poikamies -ohjelmasta tuttu Antti Peltonen. Päätelmiin vaikutti myös se, että Henna oli aiemmin kertonut olleensa suhteessa miehen kanssa.

Keravalainen BB-kisaaja ei vielä tuolloin kiistänyt eikä myöntänyt asukkaiden päätelmää miehen henkilöllisyydestä, mutta nettikeskustelussa hänen väitetään myöhemmin vahvistaneen miehen olleen juuri Peltonen. Nyt Poikamies-Antti on kiistänyt olleensa mukana videolla. Hän kertoi asiasta MTV3:n Viihdeuutisille.

– Ei pidä paikkaansa. Tunnen kyllä hänet ja hän saa puhua, mitä haluaa. En viitsi tämän enempää tällaiseen keskusteluun alentua. En halua kommentoida näitä asioita. Sellaisia ihmisiä, jotka kertovat mitä vaan päästäkseen julkisuuteen, tuntuu riittävän, Antti kommentoi Viihdeuutisille.