Alex ja Anniina viettävät yhteisen yön BB-talon sviitissä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa päättyi tänään historia-aiheinen viikkotehtävä, joka kuitenkin epäonnistui. Asukkaat masentuivat hieman kuultuaan viikkobudjettinsa olevan vain reilun yhden euron suuruinen.

Hiukan myöhemmin Isoveli kuitenkin ilmoitti, että viikkotehtävään liittyneen vartiointitehtävän olivat voittaneet BB-Alex ja BB-Anniina. Asukkaat jaettiin viime yöksi pareihin, joiden tuli vartioida ulkona ja arvioida mahdollisimman tarkkaan ajan kulumista.

Alex ja Anniina arvioivat aikaa tarkimmin ja he saavat palkinnoksi viettää seuraavan yönsä BB-talon yläkerrassa sijaitsevassa sviitissä. Lisäksi muiden asukkaiden tulee valmistaa heille iltapalaa. Ennen sviittiyötä Alex ja Anniina saavat vielä nauttia saunan lämmöstä ja kuumasta porealtaasta.