”Känni-Johan on sika!”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on viikkotehtävän videopuukkojen jälkeen saatu puhdistettua ilmaa oikein urakalla. Jokaisesta asukkaasta, paitsi uusimmista tulokkaista, on nähty talon televisiossa jonkinlaista raskauttavaa materiaalia.

Eilen Johan ja Anna pääsivät viimein keskustelemaan rauhassa videosta, jossa Johan ja Jari-Matti haukkuvat Annan ja Kassun päiväkirjahuoneessa. Pikkuhuppelissa olevat miehet valittivat Isovelille, että he olivat tilanneet taloon hemaisevia naisia, mutta taloon tulikin ”pilaantunutta tavaraa”.

Pihamaan porealtaassa olostaan nauttineet Johan ja Anna keskustelivat aiheesta ja siitä kuinka heille esitetyistä videoista jää aina jotain olennaista näyttämättä. Molempien mielestä videoista syntyy niiden katsojille lopulta väärä mielikuva.

Johan kertoi purkaneensa Jari-Matin kanssa vain paineita hurttiin huumoriin ja totesi, ettei rankka kommentti ollut tarkoitettu otettavaksi tosissaan. Mies myönsi, että humalassa hän on kuin toinen ihminen ja Anna oli samaa mieltä.

– Känni-Johan on täyssika! Anna totesi ja Johan myönsi asian todeksi.

Uusimmat