Marko: Big Brotherin voittaja on jo päätetty?

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talosta ensimmäisten joukossa häädetty tamperelainen BB-Marko, eli Marko Kaarto, käsittelee kokemuksiaan suositusta realityohjelmasta tuoreessa Hervannan Sanomat -lehdessä.

Marko kehuu tuotantoyhtiötä ja kertoo luottavansa sen toimintaan. Tästä huolimatta rivien välistä on selvästi havaittavissa epäluottamusta häätöäänestysten todenperäisyyteen. Markon mukaan hänen ei olisi pitänyt olla mahdollista pudota talosta ulkomaisten vedonlyöntitoimistojen tilastojen mukaan.

– Isoveljellä on paljon valtaa. Tuotanto päättää, miten ihminen näkyy julkisuudessa. Isoveli saattaa tietää jo voittajankin, BB-Mame kertoo lehdelle.

Big Brother -ohjelman on aiemminkin epäilty tekaisevan ohjelmassa esitettävät äänestystulokset. Katsojien epäilyt heräsivät, kun äänestystilanne muuttui taannoin muutaman minuutin mainoskatkolla epäilyttävän paljon. Asiasta perustettiin jopa adressi, jossa on tällä hetkellä jo yli 6.000 allekirjoitusta.

Yleensä vastaavien tekstiviestiäänestysten tulosten selviämiseen kuluu jopa kymmenen minuuttia, mutta Big Brother julkistaa äänestystuloksen välittömästi äänestyksen loputtua. Myös kuluvan viikon pudotustilanteiden suuria nopeita muutoksia on epäilty.