BB: Raivoisaa lumisekoilua alastomana

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa otettiin kovat keinot käyttöön Etelä-Suomessa parhaillaan raivoavaa lumimyräkkää vastaan. Ensin asukkaita kutsuttiin yksitellen päiväkirjahuoneeseen, josta palatessaan he juoksivat suoraan terassille lumitöihin.

Alexin pitkän uurastuksen jälkeen muilla asukkailla oli kullakin vuorollaan 30 sekuntia aikaa luoda mahdollisimman paljon lunta terassilta. BB-Johan juoksi lumisateeseen vain shortsit jalassaan, eli ilman paitaa ja kenkiä.

BB-Jarmo pani kuitenkin paremmaksi ja riisui itsensä alastomaksi matkalla terassille. Siellä hän huhki ilkialastomana puolen minuutin ajan. Tämän jälkeen kaikki asukkaat kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, josta koko ryhmä juoksi pian terassille – Jarmo edelleen täysin alastomana. Sama toistettiin vielä toiseen kertaan.

– Ei tässä oo mitään järkee, BB-Anniina totesi naureskellen.

Näky oli kuin surrealistisesta elokuvasta, sillä muiden asukkaiden joukossa alastomana hyppinyt Jarmo potki lunta ”apinan raivolla” ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Kyseinen materiaali on takuuvarmaa esitystavaraa ulkomaisissa Big Brother -ohjelmissa. Ja Suomen maine kasvaa jälleen.