Pedofiliasta epäillyn popparin henkilöllisyys kiinnostaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset viihdemediat uutisoivat eilen laajasti kuinka hyvin tunnettu suomalainen poptähti oli pidätetty viime viikonloppuna epäiltynä pedofiliasta ja maanlaajuiseen pedofiliarinkiin osallistumisesta.

Pidätys tapahtui keikan jälkeen Hämeenlinnassa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Iltalehti julkaisi epäillystä miehestä ensimmäisenä myös sumennetun valokuvan. Kuvassa olevan artistin henkilöllisyys selvisi nopeasti, kun alkuperäinen kuva löytyi verkosta.

Jotkut viihdemediat julkaisivat myös kuvassa olevan miehen nimen, vaikka hänen syyllisyytensä ei ole vielä varmaa. Mikäli mies katsotaan myöhemmin syyttömäksi, voivat hänen nimensä julkistaneet joutua vastaamaan oikeudessa kunnianloukkauksesta. Nimi paljastettiin myös Suomi24-keskustelupalstalla, mutta koko keskustelu on sittemmin poistettu palvelusta.

Satakunnan Kansan ja Iltalehden mukaan kyseessä on vuonna 1977 syntynyt poptähti, joka soittaa hyvin tunnetun yhtyeen taustabändissä. Pidätysiltana mies oli juuri tällaisella keikalla. Hänellä on myös oma yhtye, jonka tuoreinta singleä on kuultu viime aikoina runsaasti radioaalloilla. Yhtyeen verkkosivusto suljettiin eilen sen jälkeen, kun se oli ensin kaatunut pariin otteeseen kävijäryntäyksen johdosta.

Joidenkin vielä vahvistamattomien tietojen mukaan pidätetyllä olisi vaimo ja yksi lapsi.