Jodie Marsh jätti housut kotiin ja lesboili

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen kohumalli ja televisiojulkkis Jodie Marsh pitää ihmisten shokeeraamisesta ja nauttii viihdelehtien palstoilla olemisesta. Biseksuaaliksi avoimesti tunnustautuneelta julkkisnaiselta tuntuvat kuitenkin juttuaiheet olevan jo lopussa.

Tällä kertaa Jodie Marsh, eräänlainen Britannian Johanna Tukiainen, oli lähtenyt viettämään iltaansa Lontoon yöhön, mutta ”unohtanut” housunsa kotiin. Funky Buddha -klubilla vain t-paidassa, alushousuissa ja sukkahousuissa juhlinut kohujulkkis varmisti paparazzien mielenkiinnon suutelemalla avoimesti ja pitkään naisystäväänsä Ninan kanssa. Katso kuvat tästä tai tästä!

29-vuotias Jodie Marsh on tullut erityisesti Britanniassa tutuksi mallintöillään, mutta julkisuuden myötä hän on saanut myös oman Totally Jodien Marsh -nimisen realityohjelmansa. Sitä ennen hän oli vuonna 2006 mukana myös julkkisten Big Brother -ohjelmassa ja aiheutti talossa paljon riitoja.