Hiphop-tähti Cassidy tammikuussa Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen hiphop-artisti Cassidy saapuu konsertoimaan Helsinkiin 9. tammikuuta, kun hän nousee Virgin Oilin lavalle.

Philadelphiassa syntyneen Cassidyn, oikealta nimeltään Barry Adrian Reese, viimeisin esiintyminen Suomessa nähtiin vuoden 2007 Pipefestissä, kun artisti esiintyi peruuntuneen DMX:n tilalla.

Cassidy julkaisi vuonna 2004 ensimmäisen albuminsa Split Personality, joka nousi Billboard 200-albumilistalla toiselle sijalle. Parhaiten Cassidy tunnetaan kuitenkin R. Kellyn kanssa tehdystä hittisinglestä Hotel, toisen albuminsa nimikkokappaleesta I’m A Hustla sekä kappaleesta My Drink N My 2 Step. Omien albumiensa lisäksi Cassidy on vieraillut useiden muiden esittäjien levyillä.

Cassidyn lämmittelijänä esiintyy suomalais-amerikkalainen r&b–laulaja Alexandra Alexis, joka luo parhaillaan uraa Yhdysvalloissa. Ennen Yhdysvaltoihin muuttamistaan Alexandra ehti asua Suomessa useamman vuoden ja hän vieraili muiden muassa Mighty 44-yhtyeen viimeisimällä levyllä ja esiintyi Hairspray -musikaalissa.