Risto Räppääjän menestys jatkuu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koko perheen satumainen musiikkikomedia Risto Räppääjä myynyt yli timantti-DVD rajan, eli yli 50 000 kappaletta. Kotimaisen elokuvan tarina on Sinikka ja Tiina Nopolan alkuperäiskäsikirjoitus ja se perustuu suosittuun kirjasarjaan.

Timanttilevyt jaettiin elokuvantekijöille tänään. Paikalla vastaanottamassa palkintoa olivat elokuvan ohjaaja Mari Rantasila, käsikirjoittajat Sinikka ja Tiina Nopola sekä tuottajat Rimbo Salomaa ja Lasse Saarinen Kinotar Oy:stä. Myös elokuvan pääosanesittäjät Niilo Sipilä ja Mimmi Lounela olivat paikalla.

Nopolat ja Mari Rantasila suunnittelevat jatkoa yhteistyölle seuraavan Risto Räppääjä -elokuvan merkeissä.

Myös Risto Räppääjä -kirjojen menestys jatkuu. Niiden julkaiseminen on alkanut  tänä vuonna japaniksi, viroksi ja bulgariaksi. Lisäksi Tanskassa kaksi ensimmäistä kirjaa tulevat juuri joulumarkkinoille. Aiemmin Risto Räppääjää on käännetty ruotsiksi ja puolaksi.