Britney Spears: En ole tekemässä paluuta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen uuden Circus-albuminsa julkaissut poptähti Britney Spears on pysynyt yleensä varsin etäisenä esiintyessään mediassa. Poikkeuksena oli tietenkin neitokaisen taannoinen oma realityohjelma. Nyt Britney Spears on puhunut jälleen elämästään varsin avoimesti televisiokameroiden edessä.

Supertähti totesi ABC-kanavan haastattelussa, ettei ole ”tekemässä paluuta”, vaikka mediat sellaista parhaillaan väittävät. Britney ei ole omien sanojensa mukaan koskaan edes lähtenyt showbisneksestä, joten hän ei voi siten tehdä myöskään paluuta. Nykyiseen henkilökohtaiseen elämäänsä laulaja ei ole kovin tyytyväinen.

– Mielestäni elämäni ei ole liian kontrolloimatonta, vaan liian kontrolloitua. Siinä ei ole jännitystä eikä intohimoa. Se on kuin eläisi saman päivän uudelleen ja uudelleen. Todella tylsää, itkevä Britney vuodatti tuntojaan elämästään dokumentissa.

Samassa dokumentissa Britney kertoi myös syyn siihen miksi hänet nähtiin elämänsä taannoisella aallonpohjalla niin usein ajamassa autollaan pitkin Hollywoodin katuja. Supertähti kertoi, että kotona kaikki muistutti lapsista, jotka ex-aviomies Kevin vei häneltä, joten hän ei kestänyt olla kotona.