Anna Abreu sai kutsun vain yhdelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle hetki sitten astellut poptähti Anna Abreu saapui tilaisuuteen yhdessä avomiehensä Panu Larnoksen kanssa. Kutsun hän sai kuitenkin alunperin vain yhdelle.

Linnan tämän vuoden nuorin vieras joutui ottamaan yhteyttä Linnaan saadakseen kutsun myös Panulle, sillä vanhentuneiden osoitetietojen takia siellä ei tiedetty pariskunnan elävän avoliitossa.

– Soitin Linnaan. Siellä ei tiedetty, että Panu on avomieheni. Osoitetietomme olivat vanhat. Minäkin sain kirjeen äitini osoitteeseen, Anna kertoi Iltalehdelle.

Anna ja Panu ostivat yhteisen kodin jo kesäkuun alussa.

Anna Abreu on menestynyt hienosti myös uudella NOW-albumillaan, sillä levyn myynti ylitti 30.000 kappaleen platinarajan marraskuun lopussa. Annan omaa nimeään kantavan esikoislevyn myynti on levy-yhtiön mukaan tällä hetkellä noin 84.000 kappaletta, eli se on pian myynyt jo kolminkertaista platinaa.